lataa esite

Vaihto-oppilaaksi – High School – Intia

Intia on maailman suurin demokraattinen valtio. Yli miljardilla asukkaallaan se on toiseksi väkirikkain maa Kiinan jälkeen.

Himalaja erottaa valtavan niemimaan muusta Aasiasta. Vuoriston juurella sijaitsevaa pohjoisosaa lukuun ottamatta maan ilmasto on trooppinen ja kuuma. Ison-Britannian lähes 200-vuotisen siirtomaavallan jäljet näkyvät vieläkin: englannin kielellä on virallinen asema, ja sitä käytetään laajalti myös lehdistössä ja opetuksessa. Intia on taloudellisesti erittäin merkittävä valtio, jonka vaikutusvalta maailmanmarkkinoilla on kasvamaan päin. Talouden painopisteet ovat huipputekniikka ja tekstiiliteollisuus.

 

IHMISET

Suurin osa Intian väestöstä on hindulaisia. Yhteiskunnan kannalta tämä merkitsee kiinteitä rakenteita, jotka perustuvat edelleen kastijärjestelmään. Kohteliaisuus ja kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan ovat tärkeitä asioita intialaisessa kulttuurissa. Nykyajan Intiassa perinteiseen identiteettiin yhdistyvät kuitenkin saumattomasti sukupuolivalistus, syntyvyyden säännöstely ja nykyaikainen elämäntapa.

 

KOULUJÄRJESTELMÄ

Osallistujamme käyvät yksityisiä kouluja Jaipurissa. Oppiainevalikoima ja oppilaille asetetut vaatimukset ovat samankaltaisia kuin Euroopan kouluissa. Opetus tapahtuu englanniksi, ja vaihto-oppilailla on mahdollisuus opiskella hindiä vieraana kielenä. Lukujärjestykseen kuuluvat myös Intian historia, kulttuuri ja nykyhistoria. On syytä mainita, että opettaja (guru) on intialaisessa koulussa erittäin kunnioitettu henkilö. Lukuvuosi kestää heinäkuusta maaliskuuhun.

 

LIKUNTA JA VAPAA-AIKA

Opetuksen jälkeen voi osallistua kriketti-, koripallo- tai lentopallojoukkueen harjoituksiin tai vaikka pelata maahockeyta tai jalkapalloa. Oppilaat voivat opetella ja harjoitella joogaa ja meditaatiota, jotka kuuluvat perinteiseen intialaiseen elämäntapaan. Myös erilaiset kerhot, kuten tutkimus- ja väittelypiirit, ovat hyvin suosittuja. Iltapäivisin ja iltaisin tavataan ystäviä kahviloissa tai elokuvissa.

 

MAJOITUS

Majoitus järjestetään yhteistyöjärjestömme ylläpitämässä asuntolassa Jaipurissa, ja se on yhteinen muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Talossa on nykyaikainen varustus, mukaan lukien televisio, DVD-soitin ja Internet-liittymä. Opiskelijat jakavat keskenään kevyemmät kotityöt, kuten siivouksen, tiskaamisen jne. Henkilökunta hoitaa suuremmat työt. Opiskelijat ja henkilökunta vastaavat yhdessä asuntolan viihtyvyydestä. Opiskelijoilla on oleskelun aikana käytettävissään jatkuva englanninkielinen tuki ja neuvonta. Osallistujat voivat halutessaan viettää kaksi viikonloppua kuukaudessa paikallisen opiskelijan perheessä. Kuukausittaiset kulttuuritapahtumat ja retket auttavat tutustumaan intialaiseen elämäntapaan lähemmin.

 

JAIPUR, RAJASTHAN

Luoteis-Intiassa sijaitseva kaupunki tunnetaan rakennuksissa käytetyn kivilajin johdosta myös nimellä ”Pink City”. Jaipur on eräs Intian tunnetuimmista kaupungeista ja se on Intian muinaisen ja nykyaikaisen kulttuurin yhteensulautumisen symboli. Palatsit, linnoitukset, lukuisat nähtävyydet ja valtavat basaarit herättävät katsojien ihailun. Sijoitamme kaikki Intia-ohjelman osallistujat Jaipuriin.

Ilmoittautua voit tästä: verkkohakemus

 

Ohjelmamaksut, Intia

Lukuvuosi

7.900 EUR

Puolikas lukuvuosi

6.600 EUR

3 kuukautta

6.200 EUR

-  Julkaisutiedot  -  INTON EHDOT  -  Tekijänoikeus & vastuuvapauslauseke  -